maanantai 12. syyskuuta 2016

Helteinen syyskuu

Täällä on ollut aivan mielettömän hienot ilmat siitä saakka kun saavuttiin. Paikallisten mukaan todella harvinainen alkusyksy meneillään, sillä tälle viikolle luvattu +30 astetta melkeinpä joka päivä. Olin kyllä lähtiessä varautunut hieman kylmempiin keleihin, ja hellevaatteista alkaakin olla huutava pula :D 

Koulu tosiaan alkoi viime viikolla, ja oikein hyvältä vaikuttaa. Meidän luokalla on noin 10 vaihto-oppilasta, ja loput ovat paikallisia (yhteensä meitä on 22). Paikalliset olivat intoutuneet kurssille, sillä he haluavat kehittää englannin puhumistaan, sekä he lähtevät kesken kurssin käytännön jaksolle ulkomaille. Meillä tämä jakso tapahtuu täällä Amsterdamissa, sillä olemmehan jo ulkomailla. Mutta tosiaan, meillä on nyt lokakuun alkuun aivan tavallista koulua, minkä jälkeen suuntaamme ns. harjoitteluun, missä pääsemme oppimisen ohella tekemään töitä käytännössä ihmisoikeuksiin liittyvien asioiden parissa. Todella mielenkiintoista! Tämän käytäntö -osuuden jälkeen palaamme taas kouluun, missä sitten jatkamme ns. perusmuotoista opiskelua. 

Perjantaina meillä oli täällä isot bileet kaikille kansainvälisille opiskelijoille (sisältäen sekä vaihtarit, että pidempään oleskelevat). Oli kyllä todella mukava ilta, paljon ihmisiä eri maista! Lauantaina olikin Suomi-borrel, eli täällä Amsterdamissa toimii tällainen järjestö täällä opiskeleville suomalaisille, ja he säännöllisesti järjestävät illanistujaisia kaikille suomalaisille. Oli hassua nähdä niin paljon suomalaisia, mutta oli oikein mukavaa kuulla täällä kauemmin viihtyneiden kokemuksia, ja vinkkejä.

Sunnuntaina suuntasimme Ajax -joukkueen peliin. Tämä oli kyllä kokemuksena aivan mieletön!!! Paikalla oli 46 000 ihmistä, ja pelin nähtyäni voin vain todeta, että täällä päin jalkapallo todella on merkittävä asia ihmisille. Tunnelma oli huippu, ja ihmiset liikkeellä hyvin fiiliksin. Tosiaan Litmanen pelasi aikanaan kyseisessä joukkueessa, ja vieläkin monen fanin selässä komeili kyseinen nimi. Hienoa! 

Tänään sitten hieman ikävämpi asia tapahtui. Nostin aamupäivällä rahaa, ja muutama tunti myöhemmin huomasin, että tililtäni on lähtenyt ylimääräistä rahaa katevarauksina. Otin sitten yhteyttä Osuuspankkiin, mistä selvisi, että korttini on kopioitu. Onnekseni huomasin asian näin pian, ja kortti saatiin sitten heti suljettua. Hieman koomisen asiasta tekee se, että rahoillani oli ostettu jonkinlaisia naispalveluita täällä. Tähän voisi todeta; ''Only in Amsterdam'' :D No, asia nyt hoidossa, ja rikosilmoituskin jo tehty. 

Huomiseksi varasimme 8 henkilön kanssa veneen, jota siis itse ohjaillaan ympäri kanaaleita. Melko hurjaa, mutta varmasti mahtava kokemus! Huomiseksi luvattu erittäin lämmintä, joten varmasti hauska päivä tulossa. Eipä tässä varmaan toistaiseksi muuta, loppuun taas kuvia. 






maanantai 5. syyskuuta 2016

Lomailua

Noniin, nyt taas sain aikaiseksi kirjoittaa tänne jotakin. Huomenna alkaa sitten viimeinkin koulu, eli lomat on nyt hetkeksi vietetty. On kyllä ollut ihan mahtavat kaksi viikkoa täällä! Säät ovat olleet mahtavat, olen tavannut hirveästi uusia ihmisiä, käynyt hienoissa paikoissa, ja ennen kaikkea nauttinut :) 

Meillä on pitkin viikkoa ollut erilaista ohjelmaa vaihtareiden kesken, mm. dinner Vondelparkissa (kannattaa muuten ehdottomasti käydä mikäli tänne joskus sattuu tulemaan), peli-iltoja, singstar -kisa, leffailta, shoppailua, bileitä, ja paljon muuta. 

Perjantaina minä ja Anita otimme suunnaksemme Rotterdamin, sillä Anitan suomalaisella ystävällä oli siellä synttärijuhlat. Lähdimme jo hyvissä ajoin, jotta ehdimme kunnolla kierrellä kaupunkia, käydä syömässä, yms. Rotterdam oli hyvin erilainen kaupunki kuin Amsterdam, sillä siellä rakennukset olivat huomattavasti uudempia, ja arkkitehtuuri suorastaan kummallista. Hyvin persoonallinen paikka! Vierailu oli oikein mukava, ja oli hauskaa tavata myös aivan paikallisia ihmisiä. 

Eilen soitin aamupäivällä äidille videopuhelun, ja näin paljon rakkaita ihmisiä sitä kautta, ja myöhemmin illalla vielä skypetin isovanhempieni sekä ystäväni Sennin kanssa. Oli ilo nähdä, että Suomessa kaikki hyvin! 

Pidemmittä puheitta, täällä edelleen kaikki hyvin! :) Enää kuukausi niin saankin jo ensimmäiset vieraat Suomesta tänne, huippua! Loppuun taas hieman kuvia.